12.3.2016

13.03.2016 18:39

12.3.2016

(Vellu)

Vuorokausirytmi alkaa jo hieman oieta. Heräsimme eka kerran vasta 5.30. Lukutuokion jälkeen nukuimme vielä yli kahdeksan. Aamu oli pilvisin tähän mennessä. Tosin vain ohutta harsoa. Tuuli oli edelleen aika napakka. Poikkesimme aamulenkistä hieman. Etsimme sunnuntain retkellemme lähtöpaikkaa. Vähän haetutti, mutta löytyi kuitenkin. 30 min niska-hartia jooga, niin johan maistui aamupala hyvälle.  Parvekkeella notkuttiinkin sitten niinkauan kunnes aurinko karkasi kattorakenteiden taakse. Siirryimme altaalle. Kirjan lueskelun lomassa taisi unikin yllättää. Ei kuitenkaan palovammoja.

Pilvisyys ei näyttänyt vähenevän, niin lähdimme käveleksimään kohti lähintä ostoskeskusta. Kuljailimme siellä pari tuntia. Kattoterassilla nautitut oluet ja rantaelämän seuraaminen vei oman aikansa. Rantaa pitkin takaisin ja nauttimaan oman mikron kurmee pitsaa.

 

(Telle)

Äidin perintöä selvästi oleva lonkkavaiva on ikävällä tavalla vienyt hohtoa kävelyretkistämme, vähän myös tuottanut huolta…Onneksi Buranasta löytyi apu ja olipas kerrassaan ihanaa astella ilman joka askeleella tuntuvaa kipua ja nauttia retkestä…Kohteena oli ennenkäymätön ostari noin 3 km:n päässä. Kiva kohde päiväkävelylle.

(Vellu)

Päivälliseksi nautimme gurmeepitsaa a la mikroaaltouuni. Illalla marssimme lähikuppilaan puolen kilometrin päähän. Siellä oli Kanarialainen muusiikki-ilta. Kaksi miestä ja yksi nainen soittelivat kitaroilla ja laulelivat. Varsinkin nainen oli oikein taitava niin kitaran kuin laulun kanssa.