19.5.2017
19.05.2017 19:46
Kotona, hih. Oulussa vietetyn yön jälkeen ajelimme kotiin keskiviikkona. Postia ja pyykkiä ja varsinkin sitä pyykkiä. Sana 'koti' sai taas hetkeksi kultakirjaimet. Kivaa kun wc löytyy vierestä, ei tarvitse yöllä lähteä otsalampun kanssa käytäville haahuilemaan. On ruisleipää ja oikeamakuista maitoa, paperia wc:ssä, ei jonoa suihkuun. Kaupassa ymmärrän, mitä kassatäti sanoo. On sauna. Musiikkia. Omaa rauhaa. On myös flunssa tulollaan. Mutta paras ajatella, että hyvä kun ei tullut aiemmin...
Mieli on tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että kaikki sujui hyvin. Huolimatta kohtuullisen painavasta rinkasta jaksoimme kulkea päivän matkamme hyvin. Minäkin huonompikuntoisena selviydyin kiitettävästi. Vaikeutta oli rasituksen myötä jaloissa, aluksi alkavia rakkoja varpaissa ja sittemmin polvissa (kipua, ei rakkoja) mutta ei mitään vakavaa. Vellun liikavarvas hankautui vaellluskengissä, mutta remmikenkien kanssa kävely näytti sujuvan kuin tanssi - tai melkein. Varusteita meillä oli riittävästi, myös kylmiin päiviin. Useat kärsivät kylmästä, kun mukaan ei tullut esim. pitkiä kalsareita ensinkään. Omasta rinkasta jotakin pientä olisi voinut jättää poiskin, esim. toisen pitkähihaisen puseron.
Erikoinen kokemus kaikenkaikkiaan. Minulle fyysisen kunnon rajojen koettelemista, kun normaaliväsymyksen rajapyykit ohitettiin mennen tullen. Joku on sanonut, että elämä alkaa vasta kun olet ylittänyt oman mukavuusalueesi. Enpä tiedä, hintansa on silläkin, nimittäin silloin ei jaksa nauttia matkasta, ei näköaloista, ei ihmisistä. Ja tottakai mieliala laskee ja ärtymys lisääntyy...Mutta tuli kyllä palkintokin. Se autuas tunne, kun sai asettua alberguehen omaan sänkyyn lepäämään hetkeksi ennen suihkua ja ruokailua...ja päivän päätteeksi löytää kiva tai edes joku! ruokapaikka ja mutustella samalla päivän taivalta, hyvät ja ei-niin-hyvät kokemukset (sekä viini?) poskissa punottaen.
Pakko on puhua myös erityisestä camino-tunnelmasta, mikä näkyy hyväntuulisena toisten huomioimisena ja auttamishaluna. Polulla kuulee tuon tuostakin "Hola, buen camino!", lyhyt tervehdys ja silmiin saakka ulottuva hymy (en varmaan ole koskaan elämässäni saanut niin monta hymyä päivän mittaan:-). Väsynyttä matkaajaa tuo tuollainen ilahduttaa. Joskus joku kysyy lupaa liittyä hetkeksi seuraan kulkemaan. Caminotuttujen kanssa vaihdetaan kuulumisia kahvilassa ja majapaikassa tavatessa. Paljon on myös yksin kulkijoita ja luulen, että lämminhenkinen, ystävällinen ilmapiiri tekee matkasta vähemmän yksinäisen.
Sitten on vielä ne asiat, tunteet, kokemukset, muistot, joita ei osaa pukea edes ajatukseksi, saati sanoiksi. Onneksi maailmassa on niitä, jotka osaavat. " Travel isn't always pretty. It isn't always comfortable. Sometimes it hurts, it even breaks your heart. But that's okay. The journey changes you - it should change you. It leaves marks on your memory, on your concsciousness, on your heart, and on your body. You take something with you....Hopefully, you leave something good behind." (Anthony Bourdain)
Telle