Blogi

16.3.2016

16.03.2016 19:36
  (Telle) Hyvä päivä! Kävimme n. 12 km:n patikkaretken (norjalaisten reitiksi nimetty) Puerto Ricosta ylös vuoristoon ja alas Arquinequin-kaupunkiin. Maisemat olivat huikaisevat ja sää oli hieno, vettäkin oli riittävästi. Osaisimme jo suojautua auringon paahteelta, joten ei tullut...

15.3.2016

15.03.2016 19:25
(Telle)Tiistai. Osattiin jo nukkua peräti kahdeksaan. Jo kivalla tavalla tavaksi tulleen joogahetken ja aamupalan jälkeen läksimme kokeilemaan  yhtä Gran Canarian patikointioppaan reiteistä, minkä piti kulkeman liki main pitkin rantaa Bahia Felitzistä Castillo del Romeral:iin. San Agustinosta...

14.3.2016

14.03.2016 21:08
(Vellu) Aamu alkoi pirteästi. Kellot meillä oli soimassa kello seitsemän, mutta olimme jo juomassa aamukahvia kun alkoivat kilpaa piristä makkarissa. On aina pidetty yllä kahden kellon varmistusta. Joskus ei ole yksi riittänyt. ei siksi, että emme olisi heränneet vaan koska ei ole soinut...

13.3.2016

13.03.2016 19:41
  (Telle) DomIngo l. sunnuntai olikin tapahtumarikas päivä. Heräsimme ajoissa ehtiäksemme Suomi-retkien järjestämälle retkelle Terorin kuuluisille markkinoille vuoristoon. Ehdimme oikein hyvin ja lähtöpaikkakin oli etukäteen katsastettu. Naureskelimme siinä bussia odotellessa, että eihän...

12.3.2016

13.03.2016 18:39
12.3.2016 (Vellu) Vuorokausirytmi alkaa jo hieman oieta. Heräsimme eka kerran vasta 5.30. Lukutuokion jälkeen nukuimme vielä yli kahdeksan. Aamu oli pilvisin tähän mennessä. Tosin vain ohutta harsoa. Tuuli oli edelleen aika napakka. Poikkesimme aamulenkistä hieman. Etsimme sunnuntain retkellemme...

11.3.2016

12.03.2016 19:22
(Vellu)   Aamu alkoi reippaalla puolen tunnin juoksu/kävelylenkillä. Sitten 30 min jooga-ohjelma. Sittenpä se aamupala jo maistuikin. Ja eikun uimaan. Makoilimme altaalla tunnin verran. Vähän tuli pilviä, niin lähdimme autolla Puerto Ricoon. Pari tuntinen siellä ja takaisin, niin olivat...

10.3.2016

11.03.2016 18:48
  (Telle) Ensimmäinen aamu valkeni aurinkoisena ja vähemmän tuulisena kuin tulopäivä. Ihan alkuun vedimme aamujoogat (ihan oikeat!). Kätevä nettijooga on ulottuvilla, olet sitten kotona tai reissussa.. Vellukin innostui kokeilemaan....Asteita parvekkeella on noin 25 :) Vähän tuuleksiii,...

9.3.2016

09.03.2016 05:53
Kotimaassa vielä...hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan-fiiliksissä mennään...Oulussa lievästi pakkasta...   Kello on 15.30 suomen aikaa, lentoaikaa on  jäljellä 1,5 tuntia ja nälkä kurnii vatsassa...luulimme tilanneemme ja maksaneemme ruokailut etukäteen (minkä vuoksi emme kolmen...

Ensimmäinen blogi

07.03.2016 21:14
Lähtöpäivään enää 4 yötä.  Ouluun tiistaina, josta nousemme koneeseen keskiviikkona klo 6.45. Tavaran mahduttaminen yhteen laukkuun tuntuu vähintäänkin haastelta...näyttää siltä, että minun täytyy vallata myös Vellun laukku, ainakin osittain...Käsitämättömän  helppoa näyttää olevan...

Matkan suunnittelu

06.03.2016 12:11
Kaikki alkoi siitä, kun Telle alkoi miettimään mahdollista vuorotteluvapaan pitämistä. Vuorotteluvapaan ehdot olivat huonontumassa vuoden 2016 alusta.Vuoden 2015 puolella haetut ja hyväksytyt vv:t sai vielä vanhoilla ehdoilla. Eikun vaan hakemusta sisään. 1. jakso 2.2.2016-11.5.2016. Toinen jakso...
<< 1 | 2 | 3 | 4 >>